Ronald McDonald Lastentalosäätiö
Ronald McDonald Lastentalossa asuu joka vuosi yli 300 perhettä ympäri Suomea oman lapsen ollessa hoidossa Uudessa lastensairaalassa. Jotta perheet voivat keskittää voimavaransa lapsen paranemiseen, on kaikki mahdollinen tuki tarpeen. Somic haluaa antaa tukensa sairaiden lasten perheiden avuksi.
Lahjoitimme tänä vuonna joululahjavaramme lasten perheiden hyväksi Ronald McDonald Lastentalosäätiön kautta. Kiitos tärkeästä työstä Lastentalosäätiölle.
MIKSI APU ON TARPEEN?
"Voittoa tavoittelematon Lastentalosäätiö ei saa julkista tukea, toiminta rahoitetaan pääosin yrityksien sekä yksityisten lahjoituksien avulla," kertoo Johanna Huhtariihi Ronald McDonald Lastentalosäätiöbn toiminnanjohtaja.
"Suurin yritystukija on McDonald’s ravintolayrittäjät ja vaikka heidän tukensa onkin meille merkittävä, niin ihan sillä emme vielä selviä. Kaikki lahjoitukset käytetään aina suoraan perheiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä talojen ylläpitämiseen," jatkaa Johanna.
Yritysyhteistyökumppanit auttavat konkreettisesti perheitä, jotka saapuvat luoksemme kaikkialta Suomesta – näin autetaan käytännönläheisesti yhteiskunnallisesti.
SOMIC VIERAILI TALOLLA
Toiminnanjohtaja Johanna Huhtariihi otti vastaan Ronald McDonald säätiön vanhoja tuttavia Somicin johtoportaasta, kun he olivat tulleet katsomaan säätiön toimesta pystytettyjä taloja. Talot toimivat kodin omaisena majoituksena perheille silloin, kun lapsi on sairaana ja oma koti kaukana. Ronald McDonald Lastentalosäätiö on perustettu vuonna 1996 ja sen tavoitteena on kerätä varoja ja ylläpitää Talon toimintaa yhteistyökumppneiden tukemana.
Somicin ja Ronald McDonald säätiön juuret kantavat jo kauas historiaan. Somic on tehnyt säätiön kanssa yhteistyötä ICT-palveluiden merkeissä pitkään. ”On ollut ilo palvella heitä ICT-asioissa ja haluamme jatkossakin tukea heidän toimintaansa” kertoo Somicin Liiketoimintajohtaja, osakas Minna Torkki.
”Säätiö tekee äärimmäisen merkittävää työtä sairaiden lapsiperheiden hyväksi” jatkaa Somicin hallituksen puheenjohtaja Eero Taipale.
Lue Ronald McDonald Lastentalosäätiön toiminnasta tästä.
Kuvassa keskellä Johanna Huhtariihi Somicin osakkaiden kanssa.