Esittelyssä Somic 20 vuotta

"Tavoittelemme kyläkaupan palveluasennetta", sanovat Somic Oy:n perustajat toimitusjohtaja Markus Torkki ja henkilöstöjohtaja Eero Taipale.

"Somic on asiakkaitaan varten ja palveluasenteen pitää näkyä asiakkaille", toteaa toimitusjohtaja Markus Torkki ja jatkaa, "haluamme luoda asiakkaillemme sujuvan työpäivän ja vieläpä niin, että siitä on iloa kaikille sidosryhmille - myös asiakkaan asiakkaille ja heidän työntekijöilleen."

Tuore Somic Oy:n henkilöstöjohtaja Eero Taipale korostaa työssäviihtymisen merkitystä. "Haluamme kiinnittää huomiota siihen mikä on se sävy, jolla henkilökunta keskustelee keskenään. Meillä on sanaton yhteys jo nyt ihan tutkitusti hyvällä tasolla ja haluamme vahvistaa meidän positiivista ajattelua sekä rinnalla olemisen tunnetta", kuvailee henkilöstöjohtaja Eero Taipale.

Kauppiaiden pojista kasvoi menestyviä ICT-yrittäjiä, mikä sai alkusiemenen jo lapsuuden yrittäjähenkisissä perheissä. Kyläkaupassa oli se sama tunnelma, jota haluamme vaalia myös Somicin asiakkaille. Asiakas aistii aidon välittämisen ja auttamisen herkästi. Kyläkaupan luottamuksellista ilmapiiriä ei voi kiistää. Asiakkaalle tarjotaan parasta mitä on saatavilla ja tehdään aina se mitä luvataan - vieläpä jopa ylitetään se monesti. "Lapsuudessa koin kyläkaupan tunnelmaa aamupuurolla, kun Uuno-Pappa kiiruhti varastolle jauhosäkkiä asiakkaalle kantamaan. Olihan varhainen sunnuntaiaamu kuitenkin. Uuno sanoi usein, että asiakkaan luottamusta ei voi pettää kuin kerran. Se palveleva kulttuuri ja luottamuksellisuus näkyivät kaikessa mitä aistin kaupalla kaunissa saaristomaisemassa", muistelee Markus Torkki varhaislapsuuden tunnelmiaan nyt Somicin toimistolla.

Kylakauppa 1966.jpeg

Kyläkaupan palveluhenki on Somicin tavoitteena. Kuva vuodelta 1966.

Asenne on tärkeää kun palvelemme ICT-asiakkaitamme

Asiakkuuspäällikkö Max Kankainen muistelee yrityksen alkutaivalta syvällisesti. "Meille oli alusta asti kirkkaana mielessä asenteen merkitys. Kun vastasin asiakaspalvelumme toiminnasta halusin luoda myönteisen ja palvelevan kulttuurin toimintaamme. Palveluasenne on meillä edelleen huippuluokkaa. Niin kuin sen pitääkin olla", iloitsee Max Kankainen kahvikuppi kädessään kulmasohvilla.

Max Kankainen osakas Somic.png

Asiakaspalvelua ja asennetta korostaa Max Kankainen.

Pienen yrityksen edut ovat asioihin vaikuttaminen ja syväasiantuntemuksen välittyminen asiakkaille

Tuotteistusjohtaja Jyrki Saikko työskenteli aiemmin kahdeksan vuotta isolla teleoperaattorilla ja siellä ollessaan totesi, ettei asiakkaiden kokema palvelukulttuuri vastannut hänen mielenmaisemaa. ”Halusin itse vaikuttaa asioihin ja haluan, että Somicissa palvellaan asiakkaita paremmin. Olemme sopivan pieni, mutta samalla sopivan suuri palvellaksemme asiakkaita monipuolisesti. Meillä on myös muskeleita tuotteiden luomiseen, mutta emme ole liian suuri ja jäykkärakenteinen”, Jyrki Saikko iloitsee.

IT-ulkoistuspalvelut säästävät asiakkaan aikaa ja rahaa

Somic on tarjonnut IT-palveluja jo yli 15 vuoden ajan. Vuonna 2002 teleoperaattoripalveluista lähtenyt toiminta laajeni nopeasti IT-palvelukokonaisuuksiin. Näin Somicista syntyi täyden palvelun ICT-talo. " Meiltä asiakas saa tarpeisiin soveltuvat ICT-palvelut ammattitaidolla. IT-ulkoistus paketoitiin uudelleen 4 vuotta sitten pilvipalvelupohjaiseksi palveluksi. Ainutlaatuinen IT-konsepti on mielestäni PK-asiakkaille oiva ratkaisu ja säästää rahaa sekä on joustava tilanteiden muuttuessa. Ja mikä parasta, asiakkaan johto voi nukkua yönsä hvvin kun IT-palvelut on hoidettu hyvin ja varmasti", kertoo Jyrki Saikko hymyssäsuin.

Jyrki Saikko osakas Somic.png

Jyrki Saikolla on hymy herkässä palvelutilanteessa.

ICT-palvelua 20 vuoden kokemuksella

Myyntijohtaja Minna Torkki johtaa Somicin markkinointia ja myyntiä PK-asiakkaille. "Olemme muodostaneet palvelutiimit asiakkaiden syvällisen palvelemisen näkökulmasta. Asiantuntemuksen vahvistamisen tulee myös näkyä asiakkaidemme arjessa. Kun toimimme palvelukohtaisissa tiimeissä osaamisemme kehittyy jatkuvasti. Näin asiakkaiden auttaminen on syvällistä ja laaja-alaista", kuvailee Minna Torkki asiakasrajapinnan arkea asiakkuuspäälliköiden näkökulmasta.

minna torkki somic kopio.jpeg Minna Torkin mielestä iloinen asenne kuuluu myös puhelimessa.

Teleoperaattoripalveluissa korostuu osaaminen

Somicin tytäryhtiön GBC Networks Oy:n toimitusjohtaja Juha Rinne on iloinen operaattoripalveluiden joustavuudesta. "Asiakkaalle voimme tarjota syväosaamista ja liiketoiminnan tarpeisiin soveltuvan palvelukokonaisuuden, mitä isot teleoperaattorit eivät kykene PK-asiakkaille tarjoamaan", hehkuttaa Juha Rinne tarttuen puiseen LM-Ericsonin valmistamaan puhelimeen.

juha rinne somic gbc networks.jpeg

20 vuotta teleoperaattorina välittyy osaamisena.

Paikallista palveluta Turun alueella

Somicin tytäryhtiön Somic Turku Oy:n toimitusjohtaja Juha Palonen uskoo asiakkaiden arvostavan henkilökohtaista palvelua. "Meillä Turussa ja laajemmalti Varsinais-Suomessa ollaan totuttu tapaamaan asiakkaita kasvokkain kun keskustellaan yrityksen ICT-hankinnoista. Turun alueella on perinteillä on merkitystä, sillä kaupungilla ja monilla yrityksillä on pitkä historia ja juuret. Olemme ylpeitä siitä - se on näin", korostaa Juha Palonen Puutorilla Ystävyydenpuistoa tähyillen .

Juha Palonen toimitusjohtaja  Somic Turku.png

Turussa palvellaan paikallisesti asiakasta lähellä.

Asiakastuki on monelle ensimmäinen kontakti

Palvelujohtaja Kari Rapo johtaa Somicin palvelutuotantoa ja asiakastukea. "Olemme uudistaneet tukipalveluamme asiakkaiden palvelemisen näkökulmasta. Asiantuntemus pitää olla lähellä asiakasta. Kun asiakkaamme työntekijä ottaa yhteyttä asiakastukeemme, niin se on usein se ensimmäinen kontakti meihin ja sen haluamme sujuvan. Haluamma luoda asiakkaillemme sujuvaa työpäivää ja tuottaa iloa heidän työntekijöilleen", painottaa Kari Rapo osoittaen palvelutasomittaria hymyillen.

Kari Rapo palvelee.jpg

Kari Rapo välittää kuinka asiakkaita palvellaan.

Ota yhteyttä

Lomakkeen tiedoissa on puutteita. Tarkistathan syöttämäsi tiedot ja yritä uudelleen.

Lomakkeen toimituksessa tapahtui odottamaton virhe. Otathan meihin yhteyttä sähköpostitse.

Kiitos!

Pyyntösi on lähetetty! Otamme sinuun pian yhteyttä.