Mihin kannattaa kiinnittää huomiota laadukkaiden etäkokouskokemusten luomisessa
Nykyaikainen työskentely hybridiympäristöissä, jossa työskennellään välillä etänä ja välillä paikan päällä, edellyttää työntekijältä sekä yritykseltä kyvykkyyttä työskennellä ja osallistua toimintaan aktiivisesti mistä tahansa. Tästä syystä olisi tärkeää tehdä kokouksista ja työskentelystä osallistavampaa ja vuorovaikutteisempaa kaikille kokouksen osapuolille, missä sitten oletkin. Microsoft Easy Teams on ympäristö, jonka suunnittelun lähtökohtana on ollut erityisesti hajautettu työskentely.
Olet ehkä huomannut, että etäkokousten aloitukset eivät ole aina ihan sujuvia ja kuvan- sekä äänenlaatu saattavat vaihdella. Nyt kun osa porukasta työskentelee jo toimistolla, mutta osa on vielä etänä, etäpalavereja järjestetään isommissakin ryhmissä. Näissä tilanteissa oman haasteensa tuo se, kun isossa porukassa kaikki käyttävät omaa tietokonettaan - kenellä on mikrofoni päällä, kenen ääni kiertää, kuka ei näy kuvassa jne. jne.
On tärkeää, että käytössä on kunnolliset laitteet laadukkaan kokouksen järjestämiseen etenkin, kun ollaan etätapaamisessa asiakkaan kanssa. Voit lisätä yrityksesi positiivista yrityskuvaa ja tehostaa asiakastapaamisiasi toimivan kokousympäristön avulla. Siksi on tärkeää, että kaikki toimii moitteettomasti.
Whiteboard kosketusnäytön avulla muistiinpanot saadaan suoraan näkyviin kaikille osallistujille.
Yksi laite, jossa on kaikki toiminnot samassa paketissa
Somicilla on useampiakin hyviä ratkaisuja, joilla saat luotua entistäkin onnistuneempia etäkokouskokemuksia ja yksi niistä on Microsoft Surface Hub 2S.
Tämän laitteen ominaisuudet:
- Laite on vapaasti liikuteltavissa huoneesta toiseen tarpeen mukaan
- Laitteissa oleva akusto ja WLAN-yhteys helpottavat liikuttelua
- Vaivaton liittyminen neuvotteluun (Hub) / Lenovon kosketusnäytöllinen käyttöliittymä
- Whiteboard kosketusnäytön avulla muistiinpanot saadaan suoraan näkyviin kaikille osallistujille. Neuvotteluhuoneessa olevilla sekä etäkäyttäjillä on sama näkymä ja laitteen avulla käsinkirjoitetut muistiinpanot on helppo tallentaa ja jakaa sähköisesti osallistuneiden kesken tai tulostaa.
- Asetukset ovat kunnossa aina, kun liitytään neuvottelutilassa neuvotteluun
- Laadukkaampi kuva ja ääni. Kamera on säädetty oikein, jotta kaikki samassa tilassa olevat henkilöt näkyvät laadukkaasti ja äänentoisto on viritetty tilaan sopivaksi.
Laitteen lisäksi saat Somicilta:
- Käyttöönottokoulutuksen henkilökunnalle
- Tilakonsultaation, jossa valitaan parhaat laitteistovaihtoehdot
Tähän Microsoft Teams Rooms -kokonaisuuteen kuuluu näyttö, teline, tietokone, asennus ja koulutus. Kokonaisuus on yksi lisenssi, joka on kaikkien työntekijöiden yhteisessä käytössä.
Jalustallaan kulkevan Microsoft Surface Hub 2S -laitteen avulla saat siirrettyä etäkokouksen mihin tahansa tilaan yrityksessäsi.
Käytön helppous kannustaa kokeilemaan
Helppokäyttöisyys antaa osallistujille käyttömukavuutta ja itsevarmuutta onnistuneen kokouksen järjestämiseen ja näin työskentelyn tuottavuus kasvaa merkittävästi. Auta työntekijöitäsi menestymään ja järjestä kokouksesi ilman turhia ja noloja keskeytyksiä.
Vapauta tulevaisuuden käyttökokemus käyttöösi ja investoi Teams Rooms -palveluun, jolla saat kaikki kokouksen osallistujat aidosti osallistumaan ja vaikuttamaan. Me Somicilla autamme sinua kaikissa asiaan liittyvissä kysymyksissäsi, ja meiltä saat ratkaisun luonnollisesti valmiiksi asennettuna. Lisäksi koulutamme henkilöstösi hyödyntämään palvelun kaikkia ominaisuuksia.
Annamme mielellään lisätietoja tästä ja muista Teams Rooms -huipputuotteista. Ota yhteyttä Kaitsuun, niin jutellaan lisää.
Kai Pennanen
[email protected]
p. 040 304 0509